”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä!…” Ilm. 21: 3
Tämä Ilmestyskirjan jae kuuluu tulevan uuden taivaan ja uuden maan eli taivaallisen Jerusalemin kuvaukseen. – Raamatun mukaan heijastusta Jumalan kirkkaudesta voi nähdä jo täällä alhaalla ikään kuin peilistä. Olisiko tällaista taivaallisen valon häivähdystä maailmassa jo esimerkiksi paljaalle silmälle näkyvä aamuinen auringonnousu? Kaikkihan on Hänen luomaansa ja asettamaansa alusta loppuun.
Älä siis väheksy luonnonilmiöitä, joita voit ihailla ja joissa saat olla osallisena. Arjen arvojen huomaamiseen on erityinen mahdollisuus silloin, kun ilmiöiden havainnointiin vapautuu lisäaikaa tavanomaisilta työn ja arjen velvollisuuksilta. Näin esimerkiksi korona-aikana. Olisiko nyt muutenkin pysähtymisen paikka?
Maallinen ja hengellinen muodostavat kokonaisuuden, eikä niitä voi erottaa toisistaan:
”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Markus 1: 15
Tuon valtakunnan kansalaisuus on ihmisen paras osa ikinä, ja sitä kannattaa tavoitella. Tarjous on nyt voimassa jokaiselle. Ilmestyskirjasta muutamia ehdotuksia:
”Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” Ilm. 3: 20
”Minä neuvon sinua ostamaan minulta … silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.” Ilm. 3: 18
Lopuksi päivän raamatunkohta puhelimesta: ”Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun.” Ps. 56: 4 On kerrottu – joku lienee laskenut – että Raamatussa on 365 kohtaa, joissa kehotetaan olemaan pelkäämättä. Turvallista päivää!
Linkki kappaleeseen Auringonnousu, joka on Hiekkavirran sisarusten cd:ltä Toivon siivin ja kirjasta Laululintu 1:
ttps://www.youtube.com/watch?v=qCmw6yB_3Tw
