Kuuntele sydämesi ääntä äläkä katso kirveiden heittelyä ympärilläsi. Sanojen nuolilla on tarkoitus lävistää sinun maksasi, mutta Herran avulla kestät vahingoittumattomana. Älä anna sanan sattua silloin, kun se ei sinua koske. Ei ihmisen tarvitse kantaa koko maailmaa hartioillaan, niin kuin Jumala tekee.
Jumala on kaikkivaltias. Pieniä ovat teidän asianne Hänen täydellisen maailmansuunnitelmansa rinnalla. Silti Hän ei niitä väheksy. Vain häviävä varjo illan viileydessä on teidän huolienne vuori. Rauhoita, lapseni, sydämesi sillä sanalla, jolla Herra sinua puhuttelee. Rauha olkoon sinulle, jonka korva on avautunut Hänen puheelleen. Saat olla rakkauden lähettiläänä kuoleman varjon maassa. Sinua ole kutsuttu tuomiopäivän profeetaksi, älköönkä kukaan sellaista vaatiko. Älä mukaudu kenenkään odotuksiin. Herra on tutkinut sinua ja tuntee sinut, ja se riittää. Et tarvitse suosituksia ihmisiltä tai ihmisille. – Älkää kuunnelko niitä, joita ihmiset suosittelevat, vaan joita Herra suosittelee.
On hyvä, että toimit pienellä sektorilla. Ei Herra tahdo sinun lentelevän edestakaisin paikasta toiseen tai tilanteesta toiseen. Levitä armahdusta ympärillesi, silloin olet oikealla asialla. Maailmassa on armahtamattomuutta yllin kyllin.
Säilytä uskon salaisuus hyvässä omassatunnossa, silloin sinulla on rauha, vaikka maailma kaatuisi päällesi. Älköön kukaan pöyhkeilijä riistäkö voittopalkintoa, jonka Herra lupaa omilleen, niille, jotka ovat kestäneet.
Täytä toimesi hengellisellä ja maallisella alueella. Riittäköön sinulle se tieto, että Herra on ylin työnantajasi. Älä välitä aiheettomista syytöksistä, he eivät tiedä mitä puhuvat.
Lauluja aiheesta olisi moniakin. Tähän niistä yksi. Tietokonesoitto on kovin raskassoutuinen, mutta pianolla kannattaa soittaa sopivan ilmavasti.
