Rukouskutsu

Rukoile Suomen kansan puolesta, että se saisi uudistua uskossa. Isien usko ei pelasta uutta sukupolvea, vaan jokaisen on otettava vastuu omista valinnoistaan ja teoistaan.

Ei Herra lue uudelleen niitä syntejä, jotka on jätetty Jeesuksen anteeksiantoon. Hän on ristillä sovittanut maailman synnin, mutta maailmassa ei Häntä oteta vastaan.

Valoa on pidettävä korkealla, niin että se näkyy kaikille huoneessaolijoille. Ei kenenkään tarvitse jäädä syrjään yhteisestä ilosta, jonka Kristus tarjoaa. Hän sanoo Raamatussa näin:

Olen puhunut teille tämän, että teillä olisi minun iloni sydämessänne ja että teidän ilonne tulisi täydelliseksi.” Joh. 15:11

Julistakaa Herran töitä, tehkää Hänen tekojaan, juhlikaa riemuvuotta, joka on julistettu laman keskelle. Kristus tarjoaa ilon, jota kukaan ei voi ottaa pois.

Sanoma tästä kuuluu kaikille kansoille. Lastut lentävät kauaksi työpajastanne ja kulkevat sinne, minne itse ette voi mennä. Vangituille julistetaan vapautta työnne kautta ja sokeille näkönsä saamista. Kuuron korvaan huudetaan hänen ymmärtämällään tavalla – ja hän kuulee sen, mitä ei ennen tajunnut. Kahleet kirpoavat käsistä ja jaloista. Ovi aukeaa itsestään niin kuin Pietarille, kun hän oli sidottuna kaksilla kahleilla maanalaisessa vankityrmässä.

Herra neuvoo kaikessa kädestä pitäen, kun aika on, mutta Hän ei julista neuvoaan katolta. Kuunnelkaa Herraa, Hän johdattaa rukouksen kautta. Se on verraton tie.

Sen päivän vastaisena yönä, jona Herodes aikoi asettaa Pietarin oikeuden eteen, Pietari nukkui kahden sotilaan välissä. Hänet oli sidottu kaksin kahlein, ja lisäksi vankilan ovella oli vartiomiehet. Mutta yhtäkkiä hänen edessään seisoi Herran enkeli ja huone oli täynnä valoa, ja enkeli töytäisi Pietarin hereille sanoen: ”Nouse kiireesti.” Kahleet putosivat Pietarin käsistä. Enkeli sanoi: ”Vyötä vaatteesi ja pane kengät jalkaasi.” Pietari teki niin, ja enkeli sanoi: ”Heitä viitta harteillesi ja seuraa minua.”- – He ohittivat ensimmäisen vartion, sitten toisen ja tulivat rautaportille, joka vei kaupungille. Se aukeni heille itsestään, ja niin he astuivat ulos ja lähtivät kulkemaan kujaa pitkin. Yhtäkkiä enkeli oli poissa. Apt. 12:6-10