Sydämet täynnä kiitosta

Hän olkoon ylistyksen kohde. Hän on teidän Jumalanne, joka korkeudesta katsoo maan lapsia rakkaudella ja kääntää jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen.

Olkoon suusi täynnä kiitosta, sinä maan lapsi, joka teitäsi kuljet iltahämärissä. Kuitenkin tiellesi loistaa taivaan ikuinen valo. Tähtitaivas kaartuu yläpuolellasi ikuisine tähtineen. Ne ovat vanhempia kuin ihmiskunta. Ajattele päiviesi määrää. Vuotesi ovat helposti luettavissa, vaikka vielä et niiden lukua tiedäkään. Mitä olet sinä yhdenkään tähden rinnalla ajallisesti? Kuitenkin on Herra sinut korottanut maan tomusta omaksi kuvakseen. Se on kunnia, jota ei kanna mikään muu kuin ihmissuvun jäsen tässä luomakunnassa. Se on aateluuden osoitus, josta Raamattu kertoo. Eikö olisi ihmisillä aihetta kiitokseen, jos he tuntisivat Herran itsessään!

Tässä ei ole eroa orjan eikä vapaan, rikkaan eikä köyhän välillä, sillä jokainen on kutsuttu Jumalaa palvelemaan ja ylistämään. Tuntekaa Herra, sillä Herra tuntee teidät. Hän on vahvistanut lupauksensa, jonka antoi Aabrahamille tähtitaivaan alla, jolloin hän kertoi lapsettomalle kantaisälle hänen lapsiensa paljoudesta. Yhtä ihmeellisiä asioita hän lupaa teille jokaiselle. Lukekaa ne Raamatusta ja painakaa mielenne syvyyksiin. Ottakaa ne todesta, sillä sana tulee lihaksi silmienne edessä näinäkin päivinä.

Te olette lupausten lapsia, päivänvaloon vedettyjä, kuten lapsi vedetään ulos äidin kohdusta. Te olette turvassa Isänne kämmenellä vielä ennemmin kuin lapsi äitinsä rinnoilla. Saatte juoda sanan väärentämätöntä maitoa ehtymättömistä lähteistä ja juottaa muitakin janoisia neuvomalla heitä samoille lähteille.

Se hävitys, joka maata kohtaa, ei saastuta myrkyllään sanan lähdettä, joka on pysyvä puhtaana maailman loppuun asti. Se on uskottu niiden vartioitavaksi, jotka Herralle palvelusta tekevät, mutta Herra itse heidän kauttaan huolehtii sanan puhtaudesta.

Tulee aika, jolloin sana on kätkössä. Siksi nyt on aika sitä kylvää, niin että siemen pääsisi itämään jokaisen kallion varjossa. Herra antaa kasvun sinnekin, missä ihmissilmän mukaan ei kasvuun näyttäisi olevan edellytyksiä.

Laula kiitosta hengelläsi ja myös ymmärrykselläsi, sillä hän on kiitoksesi ansainnut, sinä ymmärtämätön lapsi, jonka mielessä usein liikkuu moitteen ajatuksia Luojaa kohtaan. Herra puhdistaa kiitoksesi itselleen otolliseksi, niin usein kuin sen hänelle tuot. Ei hän laske sanojesi määrää, sillä yksikin kiitoksen sana on hänelle otollisempi kuin runsassanainen vuodatus, joka ei lähde sydämestä. Herra itse antaa Hengen sydämestä kumpuavaan kiitokseen.

Ajattele Herran töitä itsessäsi ja ympärilläsi. Ei yksikään päiväsi voisi alkaa ilman hänen apuaan. Et voisi vuoteestasi ylös nousta hänen sallimattaan. Jokainen ruuanmurunen on lahja häneltä, joka antaa kylväjälle siemenen ja leipojalle jauhot. Kiitä häntä ruuasta runsaan tai niukan pöytäsi ääressä. Jokaisella Herran lapsella on oleva kylliksi syötävää nälänhädänkin aikana. Löydät tämän lupauksen Raamatusta, ja se on tarkoitettu uskottavaksi. Ei Herra olematonta lupaa, sillä vastaukset kaikkiin lupauksiin ovat jo nyt valmistettuina Herran luona ja hänen aarrekammioistaan valmiita jaettaviksi niille, jotka uskovat ja panevat sanan koetukselle. ”Olen ollut nuori ja olen vanhaksi tullut, mutta en ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä enkä hänen lastensa kerjäävän leipää.” Ps. 37: 25

Herra ei tahdo lapsiltaan typeryyttä inhimillisesssäkään mielessä, vaan monet asiat on hyvä alistaa myös ihmisjärjellä arvioitaviksi. Kaikki minkä Herra loi on hyvää, kun se uskossa vastaanotetaan, niin myös järjen avulla tuotetut asiat. Eivät järki ja usko ole toistensa vastakohtia, vaan pohjimmiltaan niiden välillä vallitsee tasapaino. Ne ovat toinen toisensa täydentäjiä. Usko alkaa siitä, mihin järki loppuu. Ette voi kieltää sitä, mitä ette ymmärrä, ettekä tehdä olemattomaksi Jumalan todellisuutta. Hän on ollut ennen teitä ja jää teidän jälkeenne. Te lakastutte niin kuin ruoho, joka aamulla versoaa maasta ja illalla kuolee. Mutta teidän henkenne ei jää hukkaan, vaan se pysyy ikuisesti.

Herran majoissa on jokaiselle paikka varattuna. Kulkekaa silmät avoimina ja ottakaa vastaan elämän lahjat, jotka Herra on teille valmistanut. Ei hän teiltä totisesti hyväänsä kiellä, älkääkä te kieltäkö lahjojen antajaa. Hän on ylistyksenne ansainnut!

Hänen Henkensä tekoja tarkatkaa, hänen tahtoonsa itsenne ojentakaa. Missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Hengen liikkeet ovat moninaiset, ei ihminen niitä käsitä. Tutkikaa, mikä on hänen tahtonsa teidän kohdallanne, se on oikean opetuksen etsintää. Sovituksen sana on teille varattuna. Hän on kaiken jo täyttänyt.

Ylistys kirvoittaa viimeisetkin kahleet yltänne, ne, jotka vihollinen koettaa ripustaa, vaikka se ei läydä kiinnekohtaa, mistä ottaisi kiinni. Jeesuksen veri on puhdistanut pois syntinne. Mitä muuta enemmän kaipaisitte, sillä Herrassa on kaikki täytetty. Herran teot ovat täydelliset. Hän tekee hyvää työtä alusta loppuu saakka.

3179 Laulavat puut:

Laulavat puut

Tulevia sarjoja, linkki:

Tulevia sarjoja

 

Sarjat jäänevät luonnoksiksi. Niistä ensimmäinen/vanhin julkaisematon on tässä liitteenä. Sisältää luettelon ko otsikon alle valituista biiseistä. Luonnosnippu papereita on kirjoituspöydälläni ikään kuin odottamassa (?)