”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa.” Fil. 2: 13 – 16
Herra on laskenut käteesi seulan, jolla saat ammentaa Hänen ehtymättömiä aarteitaan. Se, mikä jää jäljelle, on seitsenkertaisesti puhdistettua, täydellistä kultaa: puhdas Jumalan sana Raamatussa.
Herran työn pitää jatkua. Vihollinen on yrittänyt seuloa ja hämmentää, mutta sen kädet ovat jääneet tyhjiksi. Rukoilkaa turvallisesti Jeesuksen nimeen. Hän on läsnä myös siellä, missä suru ja kärsimys asuu.
Valo on pantu pimeyttä kirkastamaan, eikä se sammu, vaan loistaa majakkana meren ulapalla. Laiva voi kulkea turvallisesti, kun se tietää oikean suunnan. Jumalan valo on ikuinen, ja laivassa olette te, jotka seuraatte Kristusta. Herra valaisee pimeän väylän.
Loistakaa tähtinä maailmassa ja näyttäkää valoa pimeään joutuneille. He ovat eksyneet seuraamaan virvatulta ja poikenneet harhaan. Ojentakaa heitä rakkaudessa ja ohjatkaa Jeesuksen ristin luo.
Olet saanut olemukseesi uutta voimaa. Herra on avannut oven, jota kukaan ei voi sulkea. Ole rohkea rukoilemaan tässä palvelutehtävässä. Herran työ saa uusia muotoja, ja kaikki, minkä Pyhä Henki vaikuttaa, on hyvää. Herra kirkastaa kasvonsa tekojensa kautta eikä jätä sinua pulaan, kun tunnustat Herrasi nimeä. Olen avannut eteesi uuden tie, joka kulkee pimeätä laaksonpohjaa myöten, siellä missä valoa tarvitaan eniten.
Turvaa Herraan kaikessa ja ole kuuliainen Hänen tahdolleen. Herra ei jätä työtään kesken kenenkään kohdalla.
Alla oleva laulu syntyi tämän aamun 5.2.2019 yllätyksenä, ja huomasin sen sopivan tekstin aiheeseen. Nuotti ennätti tähän, joten laulu löysikin pian käyttöpaikkansa!
Laulujen sivulta voit jo kuunnella eilisen ”Vihreitä taimia” ja muitakin uusia sekä soitettuna että nuottianimaationa. Niitä tietokone-eksperttimme sinne yhteiseksi iloksi tekee! Tämän tuoreimmankin melodian sieltä voi varmaan myöhemmin kuunnella.

