Vapahtaja

”Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi.” 1. Piet. 5: 6

”Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa, hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat.” Hoosea 6: 1

Ei ole myrskyä, jota hän ei voisi tyynnyttää, eikä sotaa, jota hän ei pystyisi rauhoittamaan. – Sydämen rauha tulee hänen uhritekonsa omakohtaisen tunnustamisen kautta. Sydämen uskolla tullaan puhtaaksi hänen verensä hinnalla. Se on ainoa lopullisen rauhan ja pelastuksen tie. Ei ole muuta tietä Isän luokse kuin hänen Poikansa veri, joka on vuotanut maahan koko maailman pelastukseksi.

Ihminen ei aina käsitä omaa parastaan, vaan etsii mutkaisia suorittamisen teitä. Yrittää kääntää kaikki pienetkin kivet, etsii kipinää kiven alta. Etsii kuin neulaa heinäkuormasta. Asia ei ole hänen oman ’ratkaisunsa’ varassa.

Jumala on ratkaissut suuren syntiongelmani/ongelmasi jo ennen syntymääni/syntymääsi. Ei ole pelastus oman käteni varassa. Hän itse on pelastajamme ja Vapahtajamme.

(Nuo alussa olevat raamatunkohdat tulivat mieleeni aamun alkajaisiksi, joten ajattelin että ne ovat tärkeitä tänäänkin ja sopivat myös jakoon.)

Rauhaa sodassa on nuotteineen kirjassa Aurinkoa kirkkaampi sivulla 210. Laulujen nettisivulla on yleensä vain kirjojen ulkopuolisia, joten tätäkään siellä ei ole kuunneltavana: