Yön jälkeen on päivä

Sirpaleita keräämässä

Pari päivää sitten rupesin tekemään yhteenvetoa julkaisemattomista lauluista, joiden tulosteet ovat valmiina sarjoina paperipinossa. Se pino on liian paksu julkaistavaksi kirjana tai kirjoina.

Uusien laulujen syntymistä en odota, mutta tänä aamuna kuitenkin sellainen taas yllätti. Syksyn lähestymisellä lienee osansa inspiksessä. Tämänaamuisen nimi on Lähtöriemua.

Äsken kirjoitin luettelon viidennen laulusarjan otsikoista ja kokeilen, onnistuuko sen tänne linkittäminen SlideSharesta, missä niitä paljon katsotaan. Tässä osuudessa on monta henkilökohtaiseen suruun liittyvää laulua kahden vuoden takaa. Nekin ovat valoisia sävyltään.

Nämä koosteet – tähän mennessä viisi sarjaa – ovat myös laulusivulla. Ainakin sieltä linkit löytyvät.

Tulevia sarjoja 5, Yön jälkeen on päivä: