Tänä aamuna herätessä oli mielessäni selkeitä ajatuksia, jotka tiivistyivät lauseeseen ”Vuorta vastaan ei voi taistella.” Nousin välittömästi kirjoittamaan. (Mistähän vuoresta on nyt kysymys?) Se vuori on ollut paikoillaan alusta asti. Jumala loi vuoret ja tuulen. Sinun turvakalliosi on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa hallitsee maailmankaikkeutta. Hänen kämmenellään voit hengittää …
Pysy kartalla
Sydämesi pohjalla on suuntaviivat elämän matkaa varten. Ne on sinne piirretty alusta loppuun ja tarkoitettu noudatettaviksi. Ihmisen kohdalla tämä on toisin kuin eläimillä, jotka ovat täysin Luojan luomien vaistojensa varassa eivätkä poikkea alkuperäisistä suunnitelmista, niin kuin ihminen voi poiketa. Alussa kaikki oli hyvää ja kaunista. Sitten paratiisiin tuli synti, ja tiedämme seuraukset. Tunnemme ne omakohtaisesti …
Sattumaako?
Sattumaako? Eräs Jukka Salmisen laulu on nimeltään ”Kaikessa hän tulee vastaan”. Sanoitus sisältää eläviä esimerkkejä tuosta aiheesta. – Kannattaisi miettiä, millä tavoin vastaava toteutuu omakohtaisesti – tapahtuuko sitä tai jääkö se itseltä huomaamatta. Pariinkin otteeseen on mieleeni jääänyt erään toisen laulun viimeinen säe, kun itselle juuri sopivaan saumaan olen laulun sattunut kuulemaan: ”Mitä tahdot, se …
Valoa lamppuun
Pyydä, että Herra valaisee silmiäsi aamuhämärässä, niin että näet oikealla tavalla sen, mitä pitää havaita. Jumalan sydän ei lakkaa rakastamasta silloinkaan, kun ihmisen rakkaus on kylmennyt. Vihollinen ei saa voittoa särkyneessä sydämessä, jos se on särkynyt Jumalan käsiin. Rikotusta tulee eheä, ja se täytetään lämmöllä, joka palaa köyhiä ja vähäosaisia varten. Älä ole kylmä äläkä …
Kaksi tietä
Pyhän Hengen tie ja kuoleman tie. Mitä ne ovat ja minne ne johtavat? Henki vei Jeesuksen erämaahan perkeleen kiusattavaksi. Siellä vihollinen houkutteli sitkeästi häntä lankeamaan. Sanan kautta Jumala puhui totuuden, ja siihen Jeesus vetosi. Se sana oli suoraan Raamatusta, Jumalan kirjasta. ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’” …