Tämänkertaiseen lukujaksooni kuuluu Apt. 28, Apostolien tekojen viimeinen luku. Sen loppujakeita kerran radiossa eräs raamatunopettaja (nimeä en valitettavasti muista) kehotti tarkkaamaan.
Hänen ajatuksenaan oli muistuttaa, että yksittäiset ihmiset Kristuksen todistajinakaan eivät ole tärkeitä. Huomion arvoista heissä on vain se, että he omana elinaikanaan huolehtivat juuri heille osoitetuista tehtävistä uskollisesti – kuten apostoli Paavali teki.
Tästä nyt omat ajatukseni johdattuivat siihen, että kenenkään ei tarvitsisi liian raskaasti ja yksityiskohtaisesti ennakolta pohtia tulevaisuutta. Sitä miten minun tulisi varautua ja varustaa kenties muitakin pahojen aikojen varalle. Jumala pitää huolen omistaan kaikkina aikoina ja kaikissa tilanteissa. Tärkeää on vain hoitaa tehtävänsä ja toimia hänen todistajanaan tänään, huomenna ja siinä ajassa, joka minulle vielä armosta lahjoitetaan. Tämä ei tietenkään sulje pois mitään elämänaluetta, aineellistakaan. Historian varrella on tapahtunut myös, että joku tai jotkut ovat saaneet erityistehtäviä, kuten aikoinaan Joosef johdatettiin Egyptiin Israelin kansan tulevaksi ruokkijaksi.
Apostolien tekojen yksinkertaisen selkeät loppujakeet ovat hyvä malli. Niissä ei hehkuteta apostoli Paavalin ihmeellistä elämää ja suurenmoista elämänuraa, vaan asiat todetaan pelkistetysti. Ihmiset eivät ole tärkeitä, vaan se mitä kunakin aikakautena missäkin päin maailmaa tapahtuu ja miten ihmisten palvelutyö niveltyy ajan ja paikan tarpeisiin.
”Ja Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka hänen tykönsä tulivat; ja hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemista kaikella rohkeudella, kenenkään estämättä.” Apt. 28: 30-31
3757 Leipää talveksi riittää: