Jeesus kärsi saattaakseen paljon lapsia kirkkauteen. – Kärsimysten kautta korotettu Kristus. Tästä on täsmälliset raamatunkohdat: Hepr. 2: 9 – 10
Eilen luin erästä uudelleen löytynyttä kirjaa, joka aikoinaan oli henkilökohtaisesti hyödyllinen, Joyce Landorf: Kipeät ihmissuhteet. Omien kokemustensa perusteella kirjoittaja korosti, että kärsimys tavalla tai toisella kuuluu olennaisesti jokaisen oikean kristityn elämään. Jumala mittaa sen laadun ja määrän henkilökohtaisesti sopivaksi – vaikka se tuntuisi kohtuuttomaltakin – ja käyttää kärsimystä keinona saada ihminen lähelleen.
Isä antoi Poikansa kärsiä pahimmalla mahdollisella tavalla. Sitä vaati syntisen ihmiskunnan pelastamiseksi Hänen oikeudenmukaisuutensa. Eikö Hän sallisi kärsimystä myös meille, jos kerran olemme tunnustautuneet Hänen lapsikseen.
Usein protestoimme pienistäkin vaikeuksista ja vaikeroimme – miksi Hän sallii tällaista. Onko Hän rakkaudeton julmuri? Kannattaisiko pikemmin olla kiitollinen Hänen kasvatuksestaan!
Eihän tämä selitä kaikkea kärsimyksen ongelmaa. Sen edessä on usein parasta olla hiljaa, varsinkin jos sitä näkee jonkun toisen kohdalla. Kuitenkin moni on varmaan oman elämänsä varrella huomannut edellä kerrotun periaatteen toimivuuden. – Jumala tietää mitä tekee. Hän on erityisen lähellä silloin, kun ihmisellä on kaikkein vaikeinta.
Jumalan lähellä eläminen on onnea, josta ei kannattaisi luopua.
