Tuuli puhaltaa maan yli, ja taivas on avoinna. Jumala kutsuu kansaansa parannukseen. Hän on myös kuin kuluttava tuli ja voima, joka kallionkin murtaa.
Herran käsi lepää raskaana tämän maan yläpuolella. Hän on odottanut kärsivällisesti jo kauan. Armoaan Hän ei mittaa vaa’alla eikä mittanuoralla, ja tuhat vuotta on Hänen silmissään niin kuin yksi päivä, joka vaipui mereen. Kuitenkin kaikella on alkunsa ja loppunsa.
Herra on alfa ja omega, alku ja loppu, niin kuin Raamattuun on kirjoitettu. Hän on uskollinen niitä kohtaan, jotka Häntä kunnioittavat pitämällä käskyt. Kirjoittakaa ne ovienne pihtipieliin ja omaan otsaanne, toisin sanoen painakaa mieleenne Jumalan sanaa.
Tulee aika – ja sellainen jossakin on jo – jolloin sana ei ole puhtaana ja vapaasti saatavilla. Ihmiset sulkeutuvat lukittujen ovien taakse niin kuin apostolit Herran ylösnousemuksen jälkeen. He eivät vielä silloin tunteneet totuutta, vaikka Jeesus itse oli edeltäkäsin puhunut ylösnousemuksestaan.
Kun olit nuori, vyötit itsesi ja kuljit minne itse halusit. Mutta nyt – pian – sinut vyöttää toinen. Mestarisi tahtoo ohjata kädestä taluttaen askeleittesi suunnan ja päämäärän. Kuitenkaan et koe olevasi talutusnuorassa, sillä Herran vanki on vapaa. – Vapauteen Minä olen teidät kutsunut, että ette enää olisi synnin orjia.
Jumalan tuuli puhaltaa siellä missä tahtoo. Kuulette sen huminan, mutta ette tiedä, minne se menee. Näin on jokaisen kohdalla, joka on Hengestä syntynyt.
Ihminen ei voi synnyttää (opetus)lapsia Jumalan valtakuntaan. Herra itse sen tekee. Ihmisen osa on syödä ja syöttää elämän leipää, se on Jumalan pyhää sanaa, joka samalla on elävä siemen. Tämä on tehtäväksi uskottu niille, jotka tahtovat Herraansa uskollisesti seurata.
”Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.” Ilm. 22: 12