Taivaallisia hetkiä

Huhtasuolla Huhtakoti on kaunis seurakunnan tila, jossa ei ole pakkokiivettäviä rappusia alttarille, kuten kirkoissa usein on. Kannatti tänäänkin sinne matkustaa. Tapasin myös tuttuja, sillä ehtoollisavustajana siellä usein toimii 30 vuoden takaisesta Stella-musiikkiryhmästämme tuttu Marja-Leena. Messun varsinainen sisältö oli tärkeintä, mutta loppumusiikki oli taivaallista sekin. Kappale oli tuttuakin tutumpi. En jäänyt sen nimeä muistelemaan, sillä piano …

Kasvun ihmeitä

Kasvun ihmeitä Valkoinen amaryllis vuodelta 2005 on alkuperäisessä ruukussa kukkinut upeasti monet kerrat, viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen on noussut vahvat lehdet pari kertaa vuodessa. Kesäksi  on seurannut pitkä lepo näkymättömissä mullan alla. Viime kesän parvekkeella nukuttuaan se sisälle tuotuna kasvatti syksyllä pitkät hontelot lehdet, jotka vuodenvaihteessa kaatuivat. Järkevämpi tyyppi olisi ehkä silloin heittänyt …

”Minä ilmoitan itseni hänelle”

”Minä ilmoitan itseni hänelle.” Mieleeni putosi painokkaasti kirkas ajatus: minä ilmoitan itseni hänelle. Sieltä se löytyikin Raamatusta, Joh. 14: 21, ja luku  kannattaa lukea kokonaan. Kuka on se ’hän’, jota lupaus koskee? Kuinka siitä pääsee osalliseksi – vai pääseekö? Jotkut pitävät kristinuskoa mielikuvitusmaailmana ja Raamatun henkilöitä taruolentoina! He eivät tiedä ja tunne tosiasioita, joista Raamattukin …

Musiikkituokio

Pienen kävelymatkan takaa löytyi tänään tasokas ja piristävä musiikkitunti. Kotikaupungin monipuolinen ammattimuusiikko, pianisti Hannu Ala oli jälleen saanut salillisen kiitollisia kuulijoita. Ohjelmaan hän oli valinnut  suosituimpia erilajisia  kappaleita laulelmista oopperoihin, elokuvamusiikkiin jne. Hannu Ala tekee ahkerasti suosittuja vapaaehtoisvierailuja kaupungin eri kohteisiin ja on aina tervetullut ihmisiä ilahduttamaan.  Nytkin yleisö kuunteli  hievahtamatta loppuun saakka. Suosionosoitusten jälkeen …

Tehtäviä ja työkaluja

Eilen iltapäivällä hiukan kipeä selkäni tarvitsi oikaisua ja menin hetkeksi pitkäkseni lepäämään. Siihen olin kevyesti nukahtanut ja näin jotakin unta. Siitä en muista muuta kuin että näkyi koneella kirjoitettuja tekstirivejä, joiden sisältö kulki ajatuksissa. Kappale alkoi näin: Tämä on työ, joka ei voi tulla maasta eikä ihmisistä, vaan se tulee taivaallisista. Siihen heräsin. – loppu …