Eiliseen 10.6. lukuohjelmaan kuului 1. Kun. 19, jossa profeetta Elia pakeni erämaahan Iisebelin tappouhkauksia. Toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: ”Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi.”(: 4)
Elia oli siis pohjia myöten masentunut. Kinsteripensaan juurella nukkuessa hänet herätti kahteenkin kertaan enkeli sanoen: ”Nouse ja syö”, tarjoten ruokaa ja vettä. Lopulta Elia nousi, söi, joi ja kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Hoorebin vuorelle asti.
Samassa luvussa kerrotaan myös, kuinka Elia johdatusta seuratessaan kohtasi Jumalan läheisen läsnäolon vasta hiljaisessa tuulenhyminässä – ei myrskyssä, maanjäristyksessä eikä tulessa, jotka kulkivat Herran edellä.
Uuden testamentin puolelta lukuvuorossa oli Luukas 5. Kalastajat olivat ahkeroineet koko yön saamatta mitään. Nyt kuitenkin Herra käski heittää verkot syvälle. Simon miehineen totteli käskyä, ja he saivat kaloja niin paljon, että verkot repeilivät. Kannatti tehdä ohjeiden mukaan!
Eikä tässä vielä kaikki. Wislöffin vanha hartauskirja Hiljaisia hetkiä vuoteen vieressä antaa toisinaan yöksi jonkin hyvän ajatuksen silmiin osuessaan. Nyt sieltä aukesi äskeinen sama Luukas 5: 5. Se oli osoitettu juuri illan 10.6. tekstiksi. Selityksessä kehotetaan lähtemään aina uudelleen työhön, vaikka se olisi osoittautunut turhaksi tai täysin epäonnistunut.
Mitä ’työ’ sitten kenenkin kohdalla onkaan. Neuvo saattaa olla tarkoitettu yleensä vain turhautuneelle, huolten painamalle ihmiselle, ettei hän jämähtäisi paikoilleen elämäntilanteessaan silloin kun ei voi asioita hallita. Tekee vain oman osansa, sen minkä voi ja pitää huolta rutiineistaan. Elämä jatkuu. Meitä varjellaan, valvotaan ja johdatetaan henkilökohtaisesti.
Laulu 160 ”Jokaisesta päivästäni kiitän” on kirjassa Laululintu 2.