Älä ole levoton. Voit jättää huolesi Vapahtajan ristin varjoon. Hän näkee ja ottaa huostaansa kaikki kantamukset. Saat lähteä keventyneenä ottamaan vastaan uutta päivää. Lahjasi on elää Jumalan lapsena tässä maailmassa. Se sisältää kaiken mitä tarvitset. Kaikki on valmiiksi maksettu puolestasi. Saat valita ja ottaa sen, minkä Isä on sinua varten parhaaksi katsonut. Kysy, niin Hän …
Lähetetty
Jumala ei pidä lukua niin kuin ihmiset, vaan Hän tutkii kaiken viisaasti eikä kosta himoiten. Jeesuksen anteeksianto lunastaa rikollisenkin. Hän pääsee vapaaksi Jumalan maksamia lunnaita vastaan. Ei ole sellaista syntiä, jota Kristuksen veri ei voisi pestä pois. Anna sateen tulla vainioillesi. Jumalan Henki tahtoo puhaltaa niin kuin lempeä tuuli, joka ajaa puhdistavia aaltoja eteenpäin. Silloin …
Usko riittää
Ei ole sanaani Raamatussa sellaista, joka ei toteen kävisi. Aika joutuu, jolloin odotus päättyy ja pääsette uskosta näkemiseen. Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Ei tämä tarkoita sitä, että toivoittepa mitä hyvänsä, aina Herra lopulta tekee niin. Toivomuksissakin pitää mukautua Herran mielen mukaan. On seurakuntia, joiden jäsenet tekisivät …
Kiittäkää
Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala Kaikkivaltias. Taivaat ovat täynnä Hänen kunniaansa, ja maan uumenistankin kohoaa kiitos Herralle, jonka kätten tekoa kaikki on. Kaikki on luotu Hänen nimeensä, ja Hänen tahdostaan ne ovat olemassa. Pidätä kättäsi lyömästä Jumalan luomia olentoja. Kaikki elävät Hänelle, maan matostenkin luku on laskettu. Ei mikään ole Hänelle vierasta tai tuntematonta. …
Taivasikävä
Sinun suusi on täynnä Minun ylistystäni kaiken päivää, ja yölläkin sydämesi kehottaa kiittämään. Henki sinussa julistaa Jumalan kunniaa, Hänen, jonka armo peittää merien vedetkin siipiensä alle. Hänen armonsa on iankaikkinen, eikä Hänen valtakunnallaan ole loppua. Montako kyynäränmittaa mahtuu äärettömyyteen? Osaatko laskea taivaan tähtien määrän? Herra on lukenut hiekanjyväset ja tietää myös hiustesi luvun, eikä Hän …
