Tulkaa ja katsokaa

”Teillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia ja valtoja vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” Älkää hämmästykö sitä hellettä, jossa olette, vaan kohottakaa päänne ja rohkaistukaa Herran sanasta: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” ”Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju.”

Sen liiton olen solminut uudelleen ihmissuvun kanssa, ja monien rikkomukset ovat tulleet anteeksi annetuiksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Hän on teidän rauhanne, ja Hänen haavojensa kautta te olette parannetut.

Pyyhkikää pois huolten varjot otsaltanne ja pankaa pois vääristävät silmälasit. Katsokaa Kristusta kohti hengellisillä silmillänne ja näette asiat todellisina, niin kuin Jumala ne näkee. Moni on jäänyt kiinni omiin ja toisten erheisiin eikä ole päässyt edistymään Kristuksen seuraamisessa synnin tähden. Kristinuskon keskeinen sanoma ei ole sulautunut heihin uskossa.

Joka Kristuksen luokse tulee, hänen täytyy uskoa, että Jumala on ja että Jeesus on sovittanut maailman synnin. Pääasia on, että ihminen tahtoo tulla – Jumala lahjoittaa uskon. Hän on uskon alkaja ja täyttäjä.

Tulkaa ja katsokaa. Ottakaa ja syökää. Tämä on Kristuksen ruumis, teidän edestänne annettu, ja Kristuksen veri – teidän edestänne vuodatettu syntien anteeksi antamiseksi. Niin usein kuin niitä syötte tai juotte, tehkää se Hänen muistokseen.

Tulkaa elävän kiven luo, josta on kasvanut peruskallio.