Hän on teidän rauhanne, jatkoa

Rauhaan on Jumala teidät kutsunut. Ei Hän ole levottomuuden eikä epäjärjestyksen ylläpitäjä. Hän tahtoo teidän olevan yksimielisiä keskenänne ja sovinnon solmijia.

Pyytäkää saada olla Hänen rauhanviejiään sinne, missä on eripuraisuutta ja riitaa, niin se tulee mahdolliseksi. Kaikki alkaa rukouksesta, ja uskoa lisätään kestokykynne mukaan. Herra avaa silmiänne vähitellen, ja Hänen salaisuutensa tulevat esiin sitä mukaa, kuin Herra hyväksi katsoo.

Keskittäkää huomionne Jumalan työhön, ja näette sen lisääntyvän. Moni asia aukeaa uudella tavalla, ettekä enää tahdo vetäytyä pois Hänen palveluksestaan. Jumalan huoneenhaltijan toimi annetaan vähässä uskollisille.

Valvokaa Hänen ovillaan Jumalan lamppu kädessä. Valaiskaa pimeää tietä ja kutsukaa ihmisiä lämmittelemään. Ei kukaan tule ilman kutsua, ja kuinka kukaan voi uskoa, ellei ole sanaa. Tarvitaan julistajia ja kehottajia, avustajia ja opettajia, profeettoja ja profeetanoppilaita, soittajia, laulajia ja lauluntekijöitä. Kaikki ovat Hänen palvelijoitaan, niin myös enkelit ihmisten apuna.

Pieni on suurta, ja suuri on pientä. Jumalan valtakunnassa pienin on suurempi kuin maailman mahtavin. Jumala näkee toisin kuin ihmiset – suoraan sydämeen.