Erityisiä aikoja – tänään yksi sellainen

Ei siis alla kiusausten epäillä mun tarvitse. Eikä tiellä huokausten epätoivo vallitse, kun on täysi sovitus, sielun turva, pelastus.” Virsi 301: 4

Vanha virsi tuo mieleen, että Jumala on pysynyt samana kautta aikojen. Ristin sanoma ei muutu, eikä pelastusta ole pantu pois käytöstä. Ihminen pelastuu yksin armosta ja vain uskon kautta, jonka Kristus lahjoittaa. Älä epäile pelastuksen lahjan kaikenkattavuutta kenenkään kohdalla. Sovitus ilman ihmistekoja on kristinuskon perussanoma, eikä se ole mikään ilmasta siepattu tarina, joita epäjumalauskonnot suosivat.

Evankeliumi ansaitsee todella tulla kerrotuksi eteenpäin, sillä se on maailman ihmeellisin viesti, vaikka onkin monen mielestä hullutus tai pahennus.

Jumala pelastaa jokaisen, joka Hänen luokseen tulee. ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” Joh. 6:37 Kokeile, pitääkö Raamatun sana paikkansa. Kokemus voi olla sinulle hyvällä tavalla kohtalokas. Älä viivytä päätöstäsi, vaan tule ja katso Israelin Pyhää. Katso naulanjälkiä Hänen käsissään – sinunkin tähtesi Hänet on ristiinnaulittu. Hän on syntisten Vapahtaja. Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Ei Hän tullut pelastamaan vanhurskaita, vaan syntisiä. Kokeile, onko tämä hyvä tie. Koettele, onko tämä oppi Jumalasta.

Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?” Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.” Joh. 7: 15-18

Herra hyväksyy myös epäilijät. Muistele Tuomasta, joka kuitenkin oli yksi Herran opetuslapsista. Ei Jeesus häntä hylännyt epäuskon tähden, vaan ilmestyi hänelle entistä läheisemmin. Hän tuntee ajatukset jo kaukaa, eikä mikään inhimillinen ole Hänelle vierasta.

Hän tuntee kiusauksesi ja lankeemuksesi. Älä anna niiden olla esteenä Jeesuksen ja itsesi välillä. Hän on purkanut erottavan väliseinän. Temppelin pyhimmän osan eristävä verho repesi ylhäältä alas asti Jeesuksen kuolinhetkellä. Kaikki on täytetty, synti on sovitettu. Hän otti pois maailman synnin yhtenä päivänä.

Sanoman olet kuullut monta kertaa hiukan eri sanamuodoin. Ehkä se on tullut liiankin tutuksi. Tosiasiat eivät ole haalistuneet, eikä paikkansapitävyys ole siirtynyt senttiäkään oikealle tai vasemmalle. Kaikki on kohdallaan.

Näin voi olla myös sinulla, kun tulet ja teet elämäsi luovutuksen: annat itsesi kokonaan Jumalan hoitoon ja huolenpitoon. Ota Jeesus vastaan Vapahtajanasi. Hän kolkuttaa sydämen oveen, on kolkuttanut ehkä jo monta kertaa elämäsi varrella. Älä lukeudu niihin, joista kerran sanotaan, etteivät he tunteneet etsikkoaikaansa. Sellainen on sinulla tänään.

Laulu Seison ovella ja kolkutan on laulettuna cd:llä Anna linnun lentää.  Myös linkistä kuuluu melodia ja näkyy nuotti.

Seison ovella ja kolkutan