
Kuva on kirjasta Kasvun aika s. 95
Muukalaisviha ei siedä Jumalan valoa. Se asuu syvällä sydämessä ja naamioituu tuntemattomaan muotoon. Jokainen kypsyvä vihan hedelmä on kuin pommi, joka repii hajalle sen, minkä rakkaus on ehtinyt rakentaa.
Varokaa viisaudeksi naamioitunutta tyhmyyttä. Ei voi paha puu tuottaa hyvää hedelmää, ellei sitä ole jalostettu juuresta lähtien. Vihan hedelmät kasvavat pimeässä eivätkä ne siedä päivänvaloa.
Älkää antako jäseniänne vääryyden käyttöön. Pyrkikää totuuteen, niin silloin näette taivaan valon. Herra auttaa niitä, jotka tahtovat tehdä Hänen tahtonsa mukaisia tekoja.
”Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki.” Markus 4: 22
Jumala ei pidä lukua anteeksi annetuista synneistä. Hän sitoo haavat ja parantaa ne perusteellisesti. Älköön kukaan ajatelko olevansa parempi kuin toiset, sillä kaikki ovat Jumalan edessä samanarvoisia. Ihmisen sukuun kuuluva on Hänen lempilapsensa, kuka sitten onkin.
Jeesuksen pelastava risti on tarkoitettu kaikille, ja se on ainoa tie Isän luokse. Rukoilkoon kristitty kaikkien maailman ihmisten puolesta, että nämä tulisivat tuntemaan totuuden. Hän on tietyllä tavalla etuoikeutettu, koska on jo päässyt yhteyteen Isän kanssa – yksin Jumalan armosta.
”Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa!” 2. Ms. 14: 14
Laulu 1599 Elämän puu:
