Lähimmäisiä

Jumalan salaisuudet ovat pyhiä ja syviä, mutta Henki tutkii kaiken. Kaiken Hän asettaa kohdalleen, niin kuin maakerrokset ovat kasvaneet toistensa päälle. Ei ole yhtään salaisuutta, jota Jumala ei tuntisi. Kaikki on avointa ja paljastettua Hänen edessään.

Pitäkää huolta toisistanne. Lähimmäinen/lähimmäisiä on annettu sinulle tehtäväksi, joka kestää tietyn ajan. Sitten tulee jotakin uutta. Älä niskuroi omalla paikallasi, vaan ole uskollinen.

Pienen karitsan Hän olallansa kantaa, uupuneenkin lampaan kotiin kannustaa. Itkevälle lohdutusta antaa, murheen jälkeen iloöljyn saa.

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” Matt. 11: 28 – 29

– –

Tehtävä oli  sekin, että sai kirjoittaa puhtaaksi viikko sitten syntyneen konseptin 3752, Älä mene pois – hetki vielä ois:

Älä mene pois – hetki vielä ois