Ihminen on jatkuvassa muutostilassa, vaikka joskus tuntuukin pysähtyneeltä. Hitaat muutokset havaitsee vasta jälkikäteen, joskus taas siirrot ovat hyvinkin nopeita. Olin ajatellut, etten enää kirjoittele ainakaan uusia nuotteja, ja tuosta asenteesta johtuen niitä ei juuri kuulunutkaan. Myös fyysisiä esteitä ilmaantui, kun äkillisten ja outojen nivel- ja selkäkipujen vuoksi tietokoneen ääressä istuminen kävi täysin mahdottomaksi. Hankalaa on …
Kaikki mitä tänään tarvitsen
Raamatunluku ei ole ”pakkopullaa” vaan mahdollisuus, ja omakohtaisesti väliin tulikin jonkin verran taukoa todellisten ja näennäisten kiireiden takia. Ihmetellä saa, kuinka ajankohtaisimmat käytännölliset asiani sisältyvätkin päivän psalmin 103 kuuteen alkujakeeseen. Noiden päivänpolttavien – ja yön sudenhetkinäkin askarruttavien – aiheiden lisäksi on jakeessa neljä myös se tärkein odotettavissa oleva ikuisuusasia: ”lunastaa sinun henkesi tuonelasta”. Sanat lisäävät …
Hän kutsuu
Älä sammuta liekkiä, sillä Herran tulta on vietävä eteenpäin sanojen, ajatuksen ja rukouksen voimalla. Ei ole tulta sen polttavampaa eikä miekkaa yhtä terävää. Herran voima on sen sanan mittainen, joka siitä on annettu. Sana voi kallionkin murtaa, vaikka se läpipääsemättömältä näyttäisi. Sinun kalliosi halkeaa, kun Herran salama siihen voimalla iskee, ja kivensirpaleet kauaksi lentelevät. Ne …
Kevätsadetta
Herra on pyhä Jumala, ja hänet sellaisena pitäkää. Olen opettanut sinulle kuuliaisuutta käskyjäni kohtaan ja näyttänyt oman paikkasi edessäni. Niissä, jotka ovat minua lähellä, osoitan pyhyyteni. Aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta. Jos vanhurskas vaivoin pelastuu, kuinka sitten käy niskoittelijoiden? He asuvat kuivassa maassa, eikä heidän janonsa sammu. Kääntykööt Jumalan puoleen, ei ole Herra heitä …
Astian maku
Kenellä on oikeus tarjoilla ruokaa? – Onko astiani tarpeeksi puhdas, niin ettei annos mene pilalle? Palvelija ei itse voi astiaansa puhdistaa, yksin isäntä voi sen pestä. Mutta hän joka kutsuu on uskollinen. Häneltä tulee sekä ruoka että tarjoiluvälineet. Tarvikkeet ja työkalut annetaan valmiina käteen. Astian makua ei voi välttää, mutta sen ei tarvitse estää työtä. …
