Sattumaa vai johdatusta?

Eilen loppiaisaattona käväisin vanhassa kodissani, joka kärsivällisesti odottaa uutta omistajaa. Iloinen yllätys oli löytää vihoviimeisistä muuttotavaroista loppiaisaiheinen palapeli, jonka joskus olin ostanut Pietarista kristillisestä kirjakaupasta. – Tuntui, että en ollutkaan yksin tyhjässä talossa. Käyntiin liittyi muitakin pikkuseikkoja, jotka ikään kuin vahvistivat luottamustani asioiden järjestymiseen parhaalla tavalla lähitulevaisuudessa. Eräät elämän perusasiat – kuten se tärkein – …

Uuden edessä

Hyvää ja siunattua uutta armon vuotta! Tämä tieto riittää, ja se on tärkeintä mitä ihmiselle tarjolla on. Siirtymävaiheissa kuten vuoden vaihtuessa on tapana ajatella tosiasioita ja fraasejakin. Itselleni tuli tänään yllätyksenä uusi laulu. Se alkoi syntyä, kun en ylösnoustessa torjunut mielessä soivia uusia säveliä – esimerkiksi radion aukaisulla kuten usein käy. Sanoissa tuskin on mitään …

Sydämet täynnä kiitosta

Hän olkoon ylistyksen kohde. Hän on teidän Jumalanne, joka korkeudesta katsoo maan lapsia rakkaudella ja kääntää jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Olkoon suusi täynnä kiitosta, sinä maan lapsi, joka teitäsi kuljet iltahämärissä. Kuitenkin tiellesi loistaa taivaan ikuinen valo. Tähtitaivas kaartuu yläpuolellasi ikuisine tähtineen. Ne ovat vanhempia kuin ihmiskunta. Ajattele päiviesi …

Ei tuomiota, vaan pelastus

Saatte myös toistenne kautta vahvistusta siihen, missä heikkoja olette. Sanan mukaan asiat vahvistetaan usean todistajan kautta. Olette monin tavoin heikkoja tuomaan tulta alttarille, mutta yhtäkään täydellistä ihmistä ei ole vielä maa päällään kantanut lukuun ottamatta Jeesusta Kristusta, lihaan tullutta Vapahtajaanne. Hän otti orjan muodon ja kantoi ihmiskunnan rangaistuksen ristille yhtenä päivänä. Näin jokainen joka uskoo …

Kynnyksellä

Pimein vuodenaika on nyt ohitettu ja läpäisty. Jouluisia keinovaloja moni meistä on jo sammutellutkin, ja alkamassa on turvallinen arki, kunhan ensin vuosi vaihtuu. Kynnyksellä ollaan, mutta siihen ei jäädä! Valo ei suinkaan sammu joulukynttilöiden myötä. Tiedämme mistä se loistaa ja mihin meillä – kuten joka ikisellä ihmisellä – on lupa turvautua: ”Elleivät sinun kasvosi käy …