Eilen loppiaisaattona käväisin vanhassa kodissani, joka kärsivällisesti odottaa uutta omistajaa. Iloinen yllätys oli löytää vihoviimeisistä muuttotavaroista loppiaisaiheinen palapeli, jonka joskus olin ostanut Pietarista kristillisestä kirjakaupasta. – Tuntui, että en ollutkaan yksin tyhjässä talossa. Käyntiin liittyi muitakin pikkuseikkoja, jotka ikään kuin vahvistivat luottamustani asioiden järjestymiseen parhaalla tavalla lähitulevaisuudessa.
Eräät elämän perusasiat – kuten se tärkein – otetaan vastaan luottamuksen varassa eli uskomalla todeksi. Kun näin tapahtuu, on ehkä piankin mahdollista alkaa huomata pieniä ja suurempiakin ”merkkejä”/yksityiskohtia osoitukseksi siitä, ettei luottamus ole turhaa. Tällaisia vahvistavia havaintoja saa ehkä useammin uskomisen alkuaikoina (?) Jatkossa saattaa tulla pitkiäkin erämaakausia. Se kuuluu asiaan, mutta vahvistuneesta uskostaan ei enää halua luopua, vaikka ei näkisikään muuta kuin tavallista arkea. Merkkejä ei pidä tavoitella, ne eivät saa tulla liian tärkeiksi.
Opetuslapsi Tuomas sai erityiskohtelua, kun ylösnoussut Jeesus kuolemansa jälkeen tuli puhuttelemaan häntä konkreettisesti. Samassa yhteydessä hänelle sanottiin: ”Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!” Joh. 20: 29
Usko ei perustu tunteisiin eikä kokemuksiin, mutta niitäkään ei tarvitse torjua eikä väheksyä, vaan ottaa vastaan lahjoina, jos sellaisia annetaan.
Itämaan tietäjät seurasivat valoa, loppiaisen tähteä, joka johdatti heidät Jeesuksen luo.
3980 Tule katsomaan!