Saako sanoa? 2, jatkoa edelliseen

Raamattu vastaa:

”Sitten he istuivat hänen kanssaan maassa seitsemän päivää ja seitsemän yötä, eikä kukaan heistä puhunut sanaakaan hänelle, sillä he näkivät, että hänen tuskansa oli ylen suuri.” Job 2: 13

”Aika on olla vaiti ja aika puhua.” Saarnaaja 3: 7

”Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti. Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa. Näin sanoo Jumala, Herra, joka on luonut taivaan ja levittänyt sen, joka on tehnyt maan laveuden ja mitä siinä kasvaa, antanut henkäyksensä kansalle, joka siinä on, ja hengen niille, jotka siellä vaeltavat;” Jes. 42: 3-5 (ja koko luku 42)

Samasta asiasta puhuu profeetta Jeremian Herralta saama opetus, jonka ydin on jakeissa Jer. 18: 1-6. Siitä katkelma: ”Jos astia, jonka hän valmisti, meni pilalle, niinkuin savi voi mennä savenvalajan käsissä, niin hän teki siitä taas toisen astian, miten vain savenvalaja näki parhaaksi tehdä.” Jer. 18: 4

Hän ei siis jätä työtään kesken eikä hylkää särkemäänsä särjettyyn tilaan, vaan antaa tämän vähitellen eheytyä käyttöä varten.

Aiheesta on aikojen saatossa syntynyt lukemattomia saarnoja, puheita, lauluja, kuvia jne. Sellainen on vaikkapa kirjassa Tarhuri laulu Valaja. Sen monotoninen sävelkulku ja rytmi seurailee savenvalajan dreijan liikkeitä. Netistä luin, että savenvalajan pyörä on keksitty Mesopotamiassa noin 5000 vuotta sitten.

994 Valaja:

Valaja