”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Joh. 15: 5
Maa on paljon kärsinyt seurakunnan parhaaksi. Ottakaa tämä vastaan. Saatte syödä kärsimyksen hedelmää, jonka on tuottanut marttyyrien veri. Sitä on tarvittu alusta asti, ja Herra on sallinut sen vuotaa. Veri on siemen, jonka tuottama kasvu on puhjennut kukkaan.
Seurakunnan oksia olette tekin, jotka kipuilette ahdistusten keskellä ettekä tunne olevanne kiinni rungossa. Ei teitä karsita pois, vaan Herra odottaa teidän vahvistuvan tehtävässänne. Oksa kerää voimaa juuren kautta, ja kaikki tulee yhteiseksi parhaaksi.
Se, joka turmelee Herran temppelin, on kelvoton palvelija, eikä häntä katsota arvolliseksi toimittamaan pyhäkköpalvelusta entisessä tehtävässään. Jumalalla on varaa siirtää pois kenet Hän haluaa. Tämä oli varoitus. Katsokaa, että teillä on puhtaat kädet ja jalat, kun astutte kaikkeinpyhimpään. Ei mikään vajavainen kestä Jumalan edessä, mutta vajavaisuutenne on kätketty Kristuksen verihaavoihin, eikä siihen katsota.
Minun ruumiini olette te, kärsivät Herran palvelijat, jotka seisotte palava lamppu kädessänne vartiossa yön keskellä. Herra vahvistaa palvelijoitaan, niin että nämä jaksavat odottaa. Ei kestä enää kauan, kun Ylkä tulee. Odottakaa keskiyön huutoa, valvokaa ja rukoilkaa, niin kestätte vahvoina loppuun asti.
Työtä pitää jatkaa kaikin voimin. Älkää katsoko vähäisyyttänne älkääkä vähälukuisuuttanne. Herra laskee pienin numeroin niiden määrän, jotka pannaan polttavimpaan tuleen. Älkää pelätkö. Kyllä Hän sulkee tien jokaiselta, joka ei ole Herran pappi. Pyytäkää armoa, ja armo pesee teidät puhtaiksi. Ei teidän tarvitse tuoda palveluun mitään omia ansioitanne. Herra tahtoo riisua pois viimeisenkin ihmisvarustuksen. Hän pukee teidät alusta loppuun uudelleen. Odottakaa Herraa ja Hänen voimaansa. Jumala on uskollinen eikä jätä teitä yksin.
