Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: ”Sinun Jumalasi on kuningas:” Jes. 52: 7
En ole antanut sinulle pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja raittiuden hengen. Älä pelkää seurata ohjeitani. Jumala on tarttunut sinuun suojelevalla kädellään, ja Hänen armonsa siivet lennättävät sinua ja vievät sinnekin, minne inhimillinen tahtosi ei vedä. Rauhoita sydämesi luottamuksella Herraasi kohtaan. Hän on Vapahtajasi ja neuvonantajasi.
Vaikka kulkisit maan ääriin, olen sielläkin kanssasi. Ahkeroikaa niin kauan kuin työtä voi vielä tehdä. Herra avaa ja sulkee, ja Hänen enkelinsä auttavat kaikkea tapahtumaan. He ovat palvelijoitani kuten tekin.
Uutta toivoa pitää kuljettaa sinne, misssä sitä ei vielä ole. Jakakaa Minun sanaani ja saatte kokea, mitä se saa aikaan niissä ihmisissä, jotka eivät ole saaneet kuulla Jumalasta. Tietyt maalliset kahleet ovat irronneet, ja he eivät tiedä, mitä tekisivät uudella vapaudellaan. Nyt on otollinen aika kylvää hyvää siementä, sillä pelto on muokattu kovalla kädellä ja syvältä.
Te ette ole vihan ettekä tuomion lapsia. Yön ja pimeyden viitta on riisuttu yltänne, ja Herran kirkkaus on valaissut sydämenne silmät. Olkaa totuudelle kuuliaisia sydämen yksinkertaisuudessa ja pitäkää mielessänne pyhät matkat. Kun Herra lähettää, niin Hän myös järjestää asioitten kulun ja johdatuksen.
Lähde uuteen päivään Hänen voimassaan, vaikka tuntisitkin väsymystä. Sinua tarvitaan siellä, minne menet. Pyydä voimaa Jumalan varastoista, niin saat sitä.
Tänä aamuna syntyi aiheeseen liittyvä laulu, jonka nuotti ehti mukaan. Myös lauluosaston äänitteen Toivon siivet voit kuunnella tällä sivulla.

