”Kunhan vain, minne saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!” Fil. 3: 16
Jokaisella on omanlainen polkunsa elämässä ja kehityskaarensa kristittynä. Jokainen ihminen on Jumalan rakkauden ja armon arvoinen, vaikka epäilisi sitä omalla tai toisten kohdalla. Sekin on lahjaa, että ihminen lopulta – ehkä vaikeiden vaiheiden ja pitkien ponnistelujen jälkeen – tajuaa, että omat parhaatkin yritykset kelvata Jumalalle ovat toiveajattelua ja utopiaa. Se on tärkeä oppi, kristinuskon perusasia: armon kirkastuminen, toivon eli uskon valon syttyminen elämään, uudestisyntyminen. Millä sanoilla sen sitten haluaakin ilmaista.
Jumala itse on kaiken jo valmistanut Jeesuksen veren kautta, täydellisen uhrin/hinnan/lunastuksen ansiosta. Tarvitsee vain yksinkertaisesti ottaa vastaan valmis lahja!
Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja jokaisen elämä on suunnattoman arvokas! Jokaista Jumala kutsuu tavalla tai toisella, henkilökohtaisen kanavan kautta. Sillä tavoin kuin lähimmäksi pääsee.
Kristittyjen ei pidä arvioida toistensa kypsyystasoa, sillä sen tietää vain Jumala. Hän näkee joskus hyväksi viedä tiemme kuivaan maahan pitkäksikin aikaa. Kuitenkin hän on läsnä, vaikka ei siltä tunnu, ja ehkä näin koettelee uskollisuuttamme.
Kannattaa muistaa, että kuivassakin maassa on lähteitä ja keidashetkien yllätyksiä.
3954 Kuivassa maassa: