Tänään juhannusaamuna heräsin lyhyeen ovipuhelimen soittoon. Kadulla kai joku summanmutikassa hapuili nappuloita päästäkseen ulko-ovesta sisään. Silloin tällöin – onneksi harvoin – kerrostalossa näin tapahtuu. Kello oli jo lähes kuusi, sopiva ylösnousuaika.
Vain kohtuullisen verran unettomuutta itselläni ajoittain on. Joskus auttaa, että yrittää lueskella jotakin. Siinä voi iloisesti yllättyäkin.
En harrasta ns peukalonpaikkasysteemiä, mutta sentapaisesta taisi nyt olla kyse. Vuoteen vierelle varattu ikivanha Wislöffin hartauskirja sisältää lyhyitä elämänläheisiä mietteitä jostakin raamatunkohdasta. Sieltä sain lukea: ”Kiittäkää Herraa, kaikki te Herran palvelijat, jotka öisin seisotte Herran huoneessa.” Ps. 134: 1 – Pysähdyin, mitä siinä lukikaan! – Jatkossa selostettiin senaikaisten pappien palveluvuoroja temppelissä. Joillakin oli vartiovuoro päivisin, toisilla oli yövuoro. Temppelissä oli jatkuva vartiointi joka hetki. Tuo psalminkohta toimi siis alkuaan käytännön ohjeistuksena toimintaan temppelipalveluksessa.
Mitä itseeni tulee viimeöisessä lyhyehkössä valvomisjaksossa, niin jotenkin välähti, että sehän oli minulle tähän tilanteeseen osuessaan Jumalan huumoria. Tosin en ajattele niin juhlallisesti, että olisin harras Herran palvelija, varsinkaan yövalvomisesta harmistuneena. Mutta tuo kehotus KIITTÄMÄÄN tehosi. Melko pian olin nukahtanut uudestaan, sitäpaitsi yö oli vielä valoisa.
Wislöff lopettaa tekstinsä näin: ”Yöpalvelus on myös pyhää palvelusta. Sen aikana kunnostetaan se, mitä toiset tulevat käyttämään. Jumala tahtoo joidenkin suorittavan yöpalvelua koetellakseen heidän uskollisuuttaan. Täytä yövuorosi kiitoslaululla! Jumala kuulee sen sävelen yön hiljaisuudessa.”
4249 Kesäyön valoa: