Erääseen lauluun vuodelta 1991 liittyy häpeällinen muisto. (Lukemisen voit lopettaa tähän, sillä tulossa on kevytmielinen kertomus.)
”Armon meri on pohjaton” nro 259 oli syntynyt lahjaksi samana aamuna, jonka päivän iltana sen jo esitimme silloisessa Sanan ja rukouksen illassa Tikan seurakuntakodilla Kuokkalassa. Päivän aikana olimme tätä tulokasta kyllä moneen kertaan harjoitelleet ja kuvittelimme sen sujuvasti vetävämme myös yleisön edessä.
Ei se kuitenkaan aivan onnistunut, lienee oma syyni. Hiukan hankalaa väli/loppusoittoa olisi kannattanut harjoitella etukäteen enemmän. – Pahinta olivat kuitenkin ne naurunkutitukset, joihin sorruttiin, kun piti pysähtyä ja aloittaa alusta. Niin taisi tapahtua parikin kertaa, ennen kuin onnistuimme vetämään kaikki säkeistöt loppuun asti.
Lieneekö ollut miten suuri synti, ehkä ei kuitenkaan anteeksiantamaton. Nolo häpeä se kuitenkin oli – mutta esiintyjille opettavainen. Joka tapauksessa juuri kyseinen laulu kuuluu omasta mielestäni sivun parhaimpiin. (Tietokonemusiikki tosin latistaa aina kaiken.) Nuotti on julkaistu kirjassa Syvä kuin meri s. 42.