”Sillä ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän; sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.” Lk. 6: 43 – 45
Istutpa sinä tahi nouset, Hän sen tietää. Puhutpa tai kuuntelet, Herra kaiken havaitsee.
He ajavat toisiansa takaa niin kuin nälkäiset sudet ja haluavat käydä toistensa kimppuun. Hampaat paljastettuina he murisevat kirouksia toistensa ylitse, sillä sellainen on vihan laki, joka maailmassa vallitsee. Tekojensa hedelmistä heidät tunnetaan.
Hyvä palkitaan pahalla, ja näin paha lisääntyy. Kuitenkin rakkaus on vihaa voimakkaampi, siellä missä rakkauden lakia seurataan. Rakkaus on lähtöisin Jumalasta, joka itse on rakkaus. Hänen rakkautensa tuli täydelliseksi Jeesuksessa, joka sovitti maailman synnin – kaiken pahuuden, joka tuodaan puhdistettavaksi. Jeesus on tullut elämäksi jokaiselle, joka Häneen uskoo. Ristissä on sovitus. Armo on kaiken rakkauden ydin.
Herra ei jätä rankaisematta ainoatakaan syntiä, jota Jeesuksen veri ei saa sovittaa. Yksin Jeesus on tie Jumalan luo. Hän on myös totuus ja elämä jokaiselle, joka Häneen uskoo.
”Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita…” Matt. 10: 8 Julistakaa ilosanomaa niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, jonne aurinko ei loista. Näin heille koittaa valkeus Isän ikuisista kasvoista.
Peskää keskinäisellä anteeksiannolla toistenne tomuiset jalat. Silloin jaksatte kulkea sirpaleiden keskellä, joita synnit ovat saaneet aikaan. Vanhat haavat paranevat ja pystytte ottamaan vastaan armon Jumalalta ja lähimmäiseltä, joka myös odottaa teidän armahdustanne. Ette ole toinen toistanne parempia ettekä pahempia, eikä Jumala katso henkilöön.
Älkää haavoittako toisianne terävillä sanoilla. Ottakaa ensin tukki pois omasta silmästänne, vasta sitten näette ottaa roskan lähimmäisen silmästä. Älkää vetäkö kättänne pois silloin, kun on aika ojentaa se sovinnon merkiksi veljellenne. Ojentakaa te kätenne ensin. Ehkä hän sitten siihen tarttuu, ja se voi olla hänen viimeinen kädenojennuksensa rakkautta ja samalla Jumalaa kohti. Teidän on silloin kohtalokasta mennä pois, sillä veljenne sielu vaaditaan teidän kädestänne. Olkaa hitaita vihaan, mutta alttiita rakastamaan lähimmäisiä. Myös vihamiehesi on sinun lähimmäisesi. Älä sulje porttia hänen edessään.
”Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi’, sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.” Lk. 6: 41 – 42