Kirjoittaminen ei nykyisin onnistu yhtämittaisena prosessina, vaan ajatukset palaavat kesken kaiken muistelemaan jotakin entistä. – Toisin oli ennen! Silloin kaikki tapahtui joustavasti. Nukkuminenkin kesti yhtäjaksoisesti uneen vaipumisesta heräämiseen. Ei käynyt niin kuin viime aikoina – ja tänäkin yönä (11.7.) kahden aikaan kun huomasin, että on tulossa kirjoittamishetki. Sisältö on kuitenkin tällä kertaa hiukan hakusessa, koska ajatukset ovat kuin pintaliitoa, jolla ei ole merkitystä.
Jumala ei rankaise pinnallisuudesta. Hän antaa ihmiselle lepoaikoja ja -mahdollisuuksia. Hän antaa valvoa ja nukkua tarpeen mukaan.
Pysy siinä missä olet. Niin kuin pääskynen kirkkaana kesäpäivänä nousee kohti sinistä taivasta, niin myös sinun sielusi ylistää äänettömällä ilolla Luojaasi. Olet turvassa hänen kämmenellään myös silloin, kun on kylmä sadepäivä. Valvotpa tai nukut, hän tuntee ajatuksesi ja valvoo untasi. Kaikki on selvää hänen suunnitelmissaan. Hän antaa sinulle toivoa huomista varten. Elät päivän kerrallaan, ja sen tietäminen riittää. ”Sinä pidät minun silmäni valveilla.” Ps. 77: 5
Valvominen ei kuitenkaan jäänyt pelkäksi aikailuksi, sillä unta tavoitellessa lukutuokio toi kahdesti esiin saman aiheen Markuksen evankeliumista. Tuli muistutus (hengellisenkin) näkökyvyn tärkeydestä ja siitä, kuka silmiä voi aukaista näkemään paremmin: Markus 8: 22-26 ja Markus 10: 48-49. – Näenkö eli ymmärränkö mitään?
Arno Alajoen kirjoitus:
