Kiireiden vuoksi on ollut muutaman päivän tauko henkilökohtaisessa lukusysteemissä. Tänään on vuoro levätä ja löytyy myös vetoa ja aikaa lukemiseen.
Ensimmäiseksi kohteeksi ”sattui” Saarnaajan kirjan kolmas luku. Erittäin ajankohtaista itselleni näinä talontyhjennysaikoina. Talontyhjennyksiä sekä sananmukaisessa että symbolisessa mielessä on elämän varrella ollut useitakin, mutta jokainen niistä tuntuu yhtä mahdottomalta. Vastavuoroisesti kyllä on saanut ja saa aikanaan rakentaakin. Seuraavassa muutamia otteita Saarnaajan kirjasta:
”Kaikella on määräaikansa, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus. – – Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois. Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua. – – Mitä hyötyä on työntekijällä siitä, mistä hän näkee vaivaa? Minä olen katsonut sitä työtä, minkä Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa. Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.” Saarnaaja 3: 1 – 11
Tämä Saarnaajan kirjan syvällinen teksti ei kaipaa kommentoimista. Aiheeseen liittyviä lauluja olisi useitakin. Heti löytyi kymmenen vuoden takainen Kaikella paikkansa: