Lähellä

Luukkaan evankeliumin kymmenes luku yllättää tänään harmaana syksyisenä tiistaina. Tutuista yksityiskohdista aukeaa näkökulmia, joita ehkä aiemmin en ole ajatellut syvällisesti. Ovat olleet liiankin tuttuja. Tärkeää on tänäänkin ottaa todesta toisen jakeen muistutus: ”Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän.” Se ei ole pelkkä fraasi. Tarvitaan lisää erilaisia, tuiki tavallisiakin työmiehiä. Häntäkin, joka ei ajattele olevansa niihin …

Turva

Hän ei ole jättänyt sinua pimentoon – itse olet välillä varjoon hakeutunut. Mutta nyt on aika aloittaa uusi jakso. Tämä aika on pahuudessa vertaansa vailla, mutta Jumalan rakkaus on entistäkin todellisempi (jos näin voi sanoa). Hän ei ole muuttunut, vaan on alusta asti uskollinen. Ei ole lapsilta eikä aikuisiltakaan turvaa otettu pois. Kallio ei järky …

Pieni kosketus taivaasta

Tapahtui viime perjantai-aamuna eräässä tilaisuudessa, jonka päätteeksi säestäjä Ursula ehdotti yhteislauluksi Väinö Simojoen sanoittaman ”Sinä tunnet minut” -laulun, jota en koskaan ollut kuullut enkä pannut merkille kyseisestä laulukirjasta. Sävelen on tehnyt hänen poikansa Pekka. Sanojen yhdessä kohdassa oli jotakin henkilökohtaisesti koskettavaa, mikä yllätti itselleni  harvinaisella tavalla. Samalla pieni muisto rovasti Väinö Simojoesta 1980-luvun jälkipuoliskolta. Tuolloin …

Aika vaihtuu

Syksyn tulo on ainutkertainen asia, vaikka se tapahtuu joka vuosi. Siihen liittyy monenkirjavia tunteita lähes koko skaalasta. Jokaisella meistä on oma valikoimansa himmeästä kirkkaaseen, vaaleasta tummaan, valkoisesta mustaan – ja kaikista niiden välillä. Äänien ja musiikin valikko on sekin runsas. Yksittäinen ihminen huomaa vuosien myötä muutoksia omassa suhtautumisessaan syksyyn. Kesästä luopuminen saattaa jostakusta tuntua vuosi …

Herran kunnioitus on viisauden alku

Älä kaiva maahan viisauden ja tiedon aarretta, joka tulee Kristuksen tuntemisen kautta. ”Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa.” Snl. 25: 11 Tehkää työtä, niin se lisääntyy. Leivisköitä lisätään niille, joilla on jo ennestään. Tämä ei ole epäoikeudenmukaista, koska eivät he kerää itselleen, vaan ne on tarkoitetttu käyttöön, vaihtopöydälle pantaviksi. Jokainen voi aloittaa yhdestä leiviskästään ja …