Herra, armahda meitä! Tämä olkoon rukouksenne päivästä toiseen. Vielä tänään on armon aika. Kutsukaa monia armon osallisuuteen. Yksikin sielu riittää kerrallaan, ja taivaassa on suuri riemu juuri hänestä.
Tuntekaa Herra. Hän on teidän suuri Jumalanne, eikä muuta jumalaa ole. Älkää ottako itsellenne kivi- tai puujumalia – kuvannollisessakaan mielessä. Mitään muuta jumaloitavaa älköön teillä olko. Koko elämänne on Herran edessä kuin avoin kirja. Herra lukee sitä ja näkee kaiken, ennen kuin se on edes kirjoitettu. Hän on asiantuntija teidän puolestanne ja ilmoittaa Raamatussa, mikä hyvää on. Seuratkaa hänen neuvoaan. Oppikaa tuntemaan Herra yhä syvemmin.
Suurin kirkkaus lepää usein tummien varjojen vierellä, sillä muuten ei kirkkauden säteily pääsisi erottumaan ympäristöstä. Minun valoni loistaa sielläkin, missä ette sitä näe, koska silmänne ovat vielä paljolta peitetyt. Vähitellen niitä avaan, niin kuin kissanpoikasen silmät raottuvat valolle. Jos kaikki paljastuisi kerralla, olisi sokeus entistäkin suurempi. Huolehdin kaikesta ja suunnittelen kaiken silmillenne sopivaksi. Silmienne ja näkökykynne mukaan asiat edistyvät, eivät yhtään nopeammin tai hitaammin. Saatte kasvaa Herran antamaa kasvua. Silloin hedelmästänne tulee pysyvä.
Herra kasvattaa kaiken. Omalla ponnistelullanne ette mitään voi hengellisessä mielessä, joten lakatkaa väsyttämästä itseänne. Saatte levätä minussa, Jumalassanne ja Vapahtajassanne. Olen vapauttanut teidät omasta itsestänne. Katsokaa, kaiken minä teen hyvin. Odottakaa Herraa. Hän on suuri teidän keskellänne. Tulkoon hän entistä suuremmaksi myös teidän silmissänne. Kirkkaus on tullut maailman pimeyteen, ja valo loistaa teillenne.
Älkää suuria tavoitelko. Yksi askel kerrallaan riittää. Se vie täydellisyyttä kohti, ja Herra näkee ja siunaa. Herran antama ja valmistama askel on kevyt ottaa. Sitä edeltävä päätös on usein sitäkin vaikeampi, sillä Herra ei pakota ketään tielleen. Ihmisen omat neuvot vetävät ja houkuttelevat, ja jos hän omaa lihaansa kuuntelee, saattaa hän mennä vihollisen ansaan. Herra sen sallii, kunnes jälleen ottaa kiinni ihmisen, hänen onnekseen. Älköön hän olko kuuro Herran neuvoille. ”Kuulevan korvan ja näkevän silmän – molemmat on Herra luonut.” Sl. 20: 12
Rauhaan on teidät kutsuttu, ja Herran askelissa kulkiessanne teillä on rauha. Se rauha seuraa teidän mukananne päivästä toiseen, ja saatte levittää sitä ympärillenne, minne menettekin. Julistakaa rauhaa ja Herran otollista vuotta. Uusi aamu on tullut.
4134 Lintu nokkii siemenet:
