Aina suunnitelmat eivät onnistu. Toisinaan jokin ulkonaisesti pienikin asia tai tehtävä vaatii kohtuuttomasti vaivannäköä ja aikaa – ja saattaa silti jäädä tuloksettomaksi.
Itselläni on tuore kokemus hiukan harmittamassa. Vanhoista konsepteista oli valmiiksi katsottuna vuodelta 1991 pieni laulu, joka tuntui tuoreelta ja nykyhetkeen sopivalta. Ajattelin kirjoittaa sen tietokoneelle jossakin vaiheessa ja jätin vuoroaan odottamaan.
Viime yönä kolmen aikoihin ”soi” mielessä sävelsommitelma, jota en halunnut unohtaa. Nousin kirjoittamaan sen paperille ja oivalsin, että se sopiikin hyvin jatkoksi äsken mainittuun vanhaan biisiin. Tosin en osannut nuotintaa sitä niin kauniiksi kuin se unen rajoilla ”kuultuna” oli. Tulipahan kuitenkin talteen. Hintana oli, ettei nukkuminen onnistunut enää pariin tuntiin, onneksi kuitenkin jatkui jonkin verran myöhemmin.
Aamupäivällä oli vuorossa puhtaaksikirjoittaminen. Ikävä yllätys tuli vastaan, kun yritin kuunnella vaivalla valmiiksi kirjoitetun nuotin. Ei kuulunut mitään. Myöskään mp3-versiota siitä en onnistunut saamaan. Syy tuntematon.
Eihän tuo kovin pahalta vastoinkäymiseltä kuulosta, mutta kiusaamaan jää – kunnes ehkä kirjoitan version pelkälle pianolle. Johan on kumma, jos ei onnistu syntymään korvin kuultavaksi. Tosin nuottia ei ole vaikea soittaa, jos joku haluaa, joten kirjoittaminen riittänee siltä osin.
Saattoi edellinen kertomus olla kyllästyttävä ja tarpeeton täällä, mutta tällaista maan tasalla rämpimistä arkielämä usein parhaimmillaan on. Hyvä niin. Haluankin pitää jalat maassa!
Suhteellisuudentajua tarvitaan.
289 Lennä nyt, kyyhkynen: