”Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa. Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua.” Psalmi 130: 5 – 6
– –
Unet ovat vain unia, eikä niissä useimmiten ole erityisempää. Nyt kuitenkin kertoisin lyhyesti tuoreimmasta. Illalla olin kai liikaa ajatellut maailmantilannetta, ja se oli haitannut nukkumista. Puoli viideltä heräsin liian virkeänä, nousin, kahvittelin, luin lehden ja tärkeämpääkin luin. Huomasinkin olevani väsynyt ja kokeilin kuuden jälkeen, osaisiko vielä nukkua, koska ei onneksi ole kiirettä minnekään. Näin kaksi episodia (siis lyhyttä unta), jotka liittyivät toisiinsa:
Olin pysäyttänyt punaisen autoni kadun varteen ja olin siitä juuri nousemassa. Kadun toisella puolella käveli joku tuntematon, jonka unessa kuitenkin tunsin. Hän tervehti, ja vastasin hänelle. Kumpikin hymyilimme. Siinä välillä heräsin ja mietin kuka se olisi voinut olla. Ei tullut mieleen.
Sitten olimme suuressa tyhjässä salissa – ei muita ihmisiä. Oikealla huoneen päädyssä oli piano tai flyygeli, ja jotakin musiikkia kuului. Sitten minun käskettiin mennä soittamaan tai säestämään pianolla numero 130. Mietin mistähän kirjasta se löytyisi ja lähdin soittamaan. Uusi melodia soi mielessä ja siihen heräsin.
Herättyä ajattelin, että pitänee tuo sävelmä kirjoittaa talteen, vaikkei se mielestäni kummoinen ollutkaan. Pianon ääressä siihen tuli jatkoa ja syntyi tuo sanoitus. Sävel on duurivoittoinen, ja ehkä se on tarkoitettu antamaan toivoa tähän inhimillisesti pelottavaan aikaan. Numero 130 ohjasi katsomaan, millainen psalmi sieltä löytyy, ja se kannattaakin lukea kokonaan! Myös virsikirjassa numero 130 on hyvä pieni ylistysvirsi.
Tämänaamuinen laulu: