”Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.” Valitusvirret 3: 22-23
Ihmisen ajatukset ja mielipiteet ovat usein vain tuulessa lentävää tuhkaa. Maailma on täynnä turhiakin sanoja. Ajatuksiensa jakaminen toisten luettavaksi ei aina ole viisasta, mutta toisinaan se on ehkä paikallaan, ainakin jos joku toivoo tai pyytää.
Kirjoittajallakaan ei ole aina helppoa, kun on uskaltanut kajota hengelliselle alueelle kokiessaan kehotusta siihen. Hän saattaa joksikin aikaa joutua ikään kuin syytetyksi rohkeudestaan ja kielteisten tunteiden, itsesyytösten ja masentavien ajatusten valtaan. Sellainen päivä oli eilen.
Jos kuitenkin uskoo – puutteistaan huolimatta – olleensa oikealla asialla, kannattaa muistaa, että tuollaisessa tapauksessa syyttäjä ei ole Jumala/Pyhä Henki, vaan se syyttäjä on joku/jokin toinen.
Myös lukijalla on vastuu arvostella ja vapaus valita mitä lukee ja mitä ei. Parasta lukemista on Raamattu. Se on puhdasta leipää sellaisenaan!
Kuinka tulikaan hetki sitten puhelimeeni juuri tuo Val. 3: 22-23, jonka olin aiemmin valinnut kirjoituksen motoksi. Onkohan lupa ajatella, että se on ikään kuin akuutti vahvistus tälle vaatimattomalle mutta rohkealle blogille?
4021 Tuhkaa tuulessa: