”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Matt. 4: 4
Pidä kiinni sielusi toivosta. Se on ikään kuin silmä, jonka avulla voit kiinnittää katseesi myrskyävän meren yli vastarannalle. Silloin tasapainosi ei pahasti horju. Se on uskon silmä, josta myös vanha virsi kertoo.
Usko on Jumalan lahja, joka voidaan vain ottaa vastaan. Sen kehittymisestä ihminen on paljolti itse vastuussa, koska uskolle voi antaa kasvutilaa tai sen voi myös tukahduttaa. Tätä kasvua kannattaa suojella ja hoitaa, vaalia suurena aarteena sydämessään. Jumala on uskon alkaja ja täyttäjä, ja ihminen on hedelmällinen tai epäedullinen maaperä uskolle.
Ravitse sieluasi Jumalan lähteistä, Hänen sanansa aarteista. Tämä ei ole mikään työtehtävä, vaan suuri etuoikeutesi. Elämän leipä on tarkoitettu parhaaksesi. Kun sitä nautit, teet palvelusta itsellesi. Herra hoitaa sanansa välityksellä.
”Kirkasta, oi Kristus, meille ristinuhri Golgatan, / josta meille langenneille loistaa sydän Jumalan. / Uskon silmä kiinnitä aina kohti ristiä.
Ei siis alla kiusausten epäillä nyt tarvitse, / eikä alla huokausten epätoivo vallitse, / kun on täysi sovitus, sielun turva, pelastus.
Niinpä uskon silmä kantaa yli matkan myrskyisen. / Katsellessa rauhan rantaa kaipuu täyttää sydämen. / Saavu kohta, määränpää, silloin tyyntyy myrskysää.”
Virrestä 301 säkeistöt 1, 4 ja 5